Yleistä kalastusoikeudesta ja luvista

Kalastusluvat:

Kaikilla osakkailla on yksiköistään riippumaton peruskalastusoikeus, joka oikeuttaa harjoittamaan kotitarvekalastusta yhdellä verkolla ja rajoittamattomalla määrällä katiskoita, sekä uistimella. Pyydysmerkit tulee kuitenkin lunastaa, merkit voimassa kaksi vuotta, vuosiluvut merkeissä.

Osakkailla on lisäksi oikeus lunastaa lisäluvat enintään 4:lle verkolle. Osakkaat, joiden vesialueosuus oikeuttaa useamman pyydyksen käyttöön, saavat käyttää pyydyksiä yksiköitään vastaavasti. Pyydysmerkit tulee kuitenkin lunastaa.

 

Osakaskunnan ulkopuolisille myönnetään kalastuslupia, verkoille enintään viidelle verkolle.

 

Katiskalupia myönnetään rajattomasti. Uisteluluvat useamman kuin yhden vavan käytölle.

 

Kalastuslupia voi ostaa Haapamäen autohuollon kahviosta ( Jokisen eväät ). Autohuollon henkilökunta veloittavat lupien myynnistä 2,00e/ ostokerta.

Lupien ostoissa KÄTEISMAKSU.

HUOM. Osakkaiden tulee tietää tonttinsa rekisterinumero ja nimi,

Tarkastetaan kiinteistörekisteriotteesta, muutoin ulkopuolisen luvat.

 

Verkko -käsite on perusverkko 1.8 m x 30 m. Jos verkko on korkeampi/pidempi -> vaatii lisämerkkejä, kertoimena perusverkon koko.

Pitkäsiima ( koukkuja max 100 kpl ) on yksi pyydysyksikkö, tarvitsee verkkoluvan.

 

Vesilintujen metsästys on kielletty Yltiänjärvellä kokonaan, muualla sallittu osakkaille metsästysmääräysten rajoissa.

Kalastuksen valvontaa suoritetaan eri järvillä. Tarvittaessa merkitään tai takavarikoidaan luvattomat pyydykset. Kalastuksessa tulee huomioida uudet kalastuslaki- asiat.

Kalastuslain mukaan pyydykset on merkittävä tunnistetiedoilla esimerkiksi näin.

Muista vedenkestävä tussi.